tiistai 22. maaliskuuta 2011

Hommouven veslasissa myrskyää jälleen

Fundamentalistikristityt ovat iskeneet jälleen; tällä kertaa Älä alistu! -kampanjan muodossa. Aiheen ympärillä myrskyää jälleen ja myös tällä kertaa näyttäisi siltä, että vaikutukset ovat samaa luokkaa kuin syksyisen Homoillan jäljiltä: Kirkosta eronneiden määrä on lähtenyt rajuun nousuun. Kirkon vastaista liikehdintää on havaittavissa myös kampanjaa vastustavassa Facebook-ryhmässä.

Tämä osaltaan kielii tyytymättömyydestä kirkon toimintaa kohtaan tasa-arvo- ja moraalikysymyksissä, mutta kirkon nostamisessa keskeiseen rooliin piilee vaara. Tälläkin kertaa syyttävä sormi osoittaa evankelisluterilaista kirkkoa, minkä alaiset lahkot kyseessä olevan kampanjan takana puuhailevat. Syntyneessä keskustelussa homoviha ja kirkko linkitetään toisiinsa ja koko ongelman syntipukiksi on valittu uskonto.

Missä se ongelma sitten on? Se on siinä, että nyt haukutaan väärää puuta. Moderni kirkko ei enää toimi niin vahvana moraalisena ohjastajana kuin aiemmin historiassa. Nykymuotoinen evankelisluterilainen kirkko on jäsenistönsä näköinen. Kirkko vastaa jäsenistönsä tarpeisiin, ei toisin päin. Näin ollen mm. kirkolliskokouksen painostaminen tekemään virallisia linjauksia ei ole se tehokkain keino edesauttaa seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumista. Se olisi toki edistysaskel, mutta sen vaikutukset jäisivät lopulta vain symbolisiksi.

Homofobian juuret ovat kansalaisissa. Seksuaalivähemmistöihin liittyvät ennakkoluulot ja niiden viljely ei todellakaan ole fundamentalistikristittyjen yksinoikeus, vaan siihen syyllistyy myös paljon ihmisiä kirkon ulkopuolelta ja nk. tapakristittyjen parista. Tapakristityt ovat siinä mielessä mielenkiintoinen katras, että kirkolla ei ole heihin juurikaan minkäänlaista otetta, mikä juurikin on se heikentävä tekijä kirkon vaikutusvallassa tämän asian suhteen.

Homovastainen yhteiskunta on kieltämättä vahvan kristillisen kirkon ja kristillisen historian aikaansaannos, joten kristillinen kirkko on epäsuorasti syyllinen vallitsevaan ongelmaan, mutta ratkaisua ongelmaan ei sitä kirkon kautta saada. Nyt olisikin viisainta keskittää kaikki tarmo kansalaisten silmien avaamiseen sen sijaan, että haukutaan kirkko ja uskovaiset. Kansasta se kirkon linjauskin kumpuaa. Vai kuinka moni on kuullut, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorien kiusaajat ja pahoinpitelijät perustelevat tekojaan Raamatun opeilla? Entä homoa haukkumasanana käyttävä tekee sen uskonnollisista syistä?

Kyseessä on siis sosiologinen vyyhti, jolla on teistiset juuret. Tästä syystä tämä koko kansakunta on ongelmasta vastuussa ja kirkon demonisointi on vain käsien pesemistä ongelmasta. Koko Suomi tarvitsee asennekasvatusta ja asenteiden muuttamista, ei vain kirkon piiri. Vanhat dinosaurussukupolvet ovat tältä osin jo menetettyjä tapauksia. Nyt onkin tärkeää, että voimavarat suunnataan nuorten asennekasvatukseen kirkon rankaisemisen sijasta. Yhteiskunnalliset muutokset vaativat aina sukupolvenvaihdoksia - niin tämäkin asia.

Muutos parempaan lähtee alhaalta ylöspäin.

P.s. Tulipa ehkä historian asiallisin Elämästä ja kuolemasta -teksti.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Kuumia perunoita

Edellisestä kirjoituksesta on yli kaksi vuotta... Maailma on paukuttanut tämän ajan menemään. Ilmiöt ovat tulleet ja menneet. Nyt kuitenkin päätin jälleen kirjoittaa teille elämästä. Olen näet löytänyt sanan, joka tänään puistattaa lähes kaikkia jotka tämän äänneyhdistelmän kuulevat: Homo.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toisenlainen. Homous ei puistata siksi, että se on karmeaa devianttia toimintaa, vaan siksi, että se on loppuunpuitu mediassa - Kiitos nk. homoillan ja Päivi Räsäsen.

Minäpä kerron teille. Koko asiassa ei ole kyse homoudesta. Kyse ei ole myöskään kristinuskosta tai mistään muusta uskonnosta. Kyse on seksuaalisuudesta ja siitä miten merkillisellä tavalla seksuaalisuus näkyy yhteiskunnassamme. Enää en tässä kirjoituksessani mainitse tuota puistattavaa sanaa, vaan siirrymme yleisemmälle tasolle.

Suomalaisessa yhteiskunnassa seksi on paradoksaalisessa asemassa. Se näkyy mainonnassa ja mediassa yleisesti, mutta yksilökohtainen seksuaalisuus on edelleen rankka tabu. Julkisen median maailmassa seksuaalisuus on tiettyyn pisteeseen asti ok, mutta se on edelleen salainen osa jokaisen meidän elämää. Tästä hämmentävästä ristiriidasta (öhöhö) kielii myös syntynyt keskustelu avioliittolaista.

Miksi näin on? Miten seksuaalisuus voi olla yhtäaikaa ok ja täysin muuta kuin ok? Tilanne vastaa hyvin karusti karrikoiden samaa kuin että jengi nauttii vapaaottelun seuraamisesta, mutta ei missään nimessä halua itse olla kehässä. Ontuvien analogioiden kerho.

Mikä ihmisen seksuaalisuudesta ja sen variaatioista tekee niin suuren demonin, että se kätketään kellariin jopa omalta itseltään? Seksuaalinen suuntautuminen ei näet ole ainoa seksuaalisuuden ja oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen liittyvä rankka tabu, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Muunmuassa fetissit loistavat poissaolollaan "sallittujen" keskusteluaiheiden listalla parafilioista nyt puhumattakaan. Tämä on siinä mielessä hämmentävää, että ihmisen seksuaalisuus on itse asiassa kokoelma vahvoja ja vähemmän vahvoja fetissejä. Jos saivartelemaan lähdetään, niin jopa sukupuoli voidaan luokitella fetissiksi. Miksi siis nämä teemat ovat kiellettyjen listalla? Varsinkin nuoret puhuvat seksistä perinkin avoimesti, mutta näiden mystisten tabujen puitteissa.

Kaiken tämän lisäksi edelleen aktiivinen seksielämä koetaan deviantiksi hurjasteluksi - Tällaiset naiset ovat kansan apaattisten syvien rivien mukaan lutkia, mutta, merkillistä kyllä, seksuaalisesti aktiivisia miehiä jopa joissain piireissä ihannoidaan. Patriarkaalisen kristillisen sekoilun reliikki, mitä ilmeisimmin, sillä vanhan uskomuksen mukaan nainen on vaimo ja mies on mies. Olisi ehkä aika heittää nämäkin käsitykset romukoppaan. Jos tunnet piston sielussasi, että olet käyttänyt tätä järjetöntä ihmisten lokerointimenetelmää, niin lyö itseäsi kolme kertaa ohimoon nyrkillä; lujaa.

Nyt kuulen, kuinka joku vinkuu: "Pitäisikö tässä nyt muka alkaa kaduilla huutelemaan omista seksiasioistaan?!". Kaivan ruosteiset puukot jo valmiiksi esiin. Ihmisen seksuaalisuus ja sen vapaa toteuttaminen on mielenterveyden kannalta keskeinen seikka. Tässä maassa krooninen masennus on merkittävä kansanterveydellinen pulma ja olen vakuuttunut, että iso osa näistä tapauksista juontavat juurensa seksuaalisuuteen. Ennen kuin kukaan lynkkaa minua freudilaisena hoopona, niin suosittelen teitä katsomaan asiaa sosiologiselta kantilta.

Ihminen luontaisena laumaeläimenä pyrkii mukautumaan laumaan parhaansa mukaan. Lauma on luonut itselleen sisäisen moraalikoodiston, joka onneksi muuttuu vähitellen ajan kanssa. Tämä moraalikoodisto sisältää myös sanattomia määräyksiä, jotka rajoittavat luontaista toimintaa. Jottei saisi deviantin stigmaa otsaansa, on pyrittävä pelaamaan moraalikoodiston sanelemalla tavalla. Ongelmaksi tulee, kun luontaiset taipumukset on muutettava epäluontaisiksi keinotekoisesti tai vastaavasti kätkettävä osa omaa itseään laumalta. Sanomattakin selvää, että tämä on äärimmäinen rasite psyykeelle ja surullisinta on se, että tämä kaikki tapahtuu enemmän tai vähemmän alitajuisesti. Vanhemmilta kognitiivisesti "ohjelmoitua" käyttäytymistä ja ajatusmaailmaa... Sitä vastaan on vaikea taistella.

Tämä johtaa vaikeisiin henkisiin lukkoihin, missä minuus on hukassa ja sosiaalisiin normeihin sopeutuminen tuntuu väkinäiseltä ilman, että itse osaa selittää syytä sille. Suomessa vallitsee seksuaalisuuden kaksinaismoralismi. Seksuaalisuus on täysin ok, kunhan se on kasvotonta ja poissa omasta habitaatista.

Ihmiset elävät surkeina ja syövät masennuslääkkeitä ihan vain siksi, että eivät ole tajunneet panna riittävästi ja oikein. Lopettakaa, hyvät ihmiset. Puhukaa asioista ja, mikä tärkeintä, tehkää asiat selviksi edes itsenne kanssa. Menkää mylläämään sydämenne kyllyydestä. Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin. Toteuttakaa fantasioitanne ja pitäkää hauskaa. Siitä koko hommassa on kyse.

Kuten Jeesus olisi sanonut: "Heitä housusi ja käy".

tiistai 23. syyskuuta 2008

Olen menettänyt uskoni tähän kansakuntaan

Kirjoitan tätä tekstiä vahvan fyysisen pahoinvoinnin kourissa. Tämä pahoinvointi ei aiheudu opiskelijoiden menehtymisestä. Se ei myöskään aiheudu ajatuksesta mielipuolisesta tappajasta toisessa ammattikorkeakoulusta. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että tämä kansakunta on kaikilla mittapuilla saavuttanut sen tekopyhyyden kliimaksin ja huipentuman, mitä en koskaan sen uskonut saavuttavan.

Vaikuttaa epäilyttävän optimistiselta? Ehkä hieman, mutta kuitenkin takana oli jo yksi vastaava insidentti minkä jälkimainingeissa medialle ja muille jeesustelijoille annettiin viesti, että "ehkä nyt mentiin hieman liian pitkälle". Entäs sitten nyt, kun on aika testata mitä Jokelan käsittelystä ja tiedottamisesta on opittu? Tehdään se vieläkin enemmän päin persettä! Totta kai! Onhan tämä maa täysien ääliöiden asuttama!

Heti ensitöikseen Matti Vanhanen tarttui härkää sarvista ja oli asettamassa internettiä, aseita ja puolta valtakuntaa tarkempaan valvontaan. MTV3 perusti salamannopeasti oman sivuston Kauhajoen tapaukselle. Iltalehden ja Ilta-sanomien nettisivut täyttyivät paskasta kertalaakista. Parhaillaan juorunnälkäiset "toimittajat" vakavasti otettavia tiedotusvälineitä myöten ejakuloivat housuihinsa kirjoittaessaan siitä kuinka ampuja piti tietokoneista, seksistä ja ampumisesta. Ja perkele! Kohta niitä lapsuuskuvia lakaa taas tulemaan! Ja soitetaan vielä uhrien vanhemmille ja omaisille, että saadaan lisää paskaa lehteen!

Sosiaalitantat ovat taas päässeet ylös haudoistaan tarjoamaan psykiatrista tukea kaikille Suomen opiskelijoille. Pitäähän nyt jokaisen opiskelijan saada nyt hieman tukea. Parastahan olisi, että koko maan mielenterveyshuollon koneisto valjastettaisiin tätä tarkoitusta varten. Tämä toisaalta johtaa siihen, että ne ihmiset joilla on oikeasti paha olla ja jotka haluaisivat hoitoon eivät sinne pääse, kun kaikki ovat hyysäämässä terveitä ihmisiä. Mutta eihän se haittaa! Pääasia on, että Tanelilla Tampereella on joku kriisiapujuntti häiritsemässä ruokatuntia, kun Tanelilla saattaa olla paha mieli tapahtuneesta! Saatana! Silloin kun Metropolia-ammattikorkeakoulussa alkaa julkinen kriisineuvonta käytävillä, niin en voi kuin murtua huutamaan keskellä pääaulaa.

Minä en edes viitsi eritellä kaikkia niitä yksityiskohtia, mitkä saavat minut raivon valtaan tällä hetkellä. Tämä yhteiskunta on mätä kaikkine tekopyhyyksineen ja pseudoempaattisuuksineen. Oi, kansakuntamme Suomi, olet oksettava läjä moraalista jätettä. Silloin sun aikas koittaa, kun ihmiset kykenevät käsittelemään asioita rationaalisesti omantuntonsa ohjastamana sen sijaan, että ollaan olevinaan empaattisia jeesustelijoita, jotta näytettäisiin hyviltä ihmisiltä naapurin silmissä. Kai te siat tiedätte, että falskiutenne tekee teistä repulsiivisia kaksinaamaisia valehtelijoita, joiden paikka on jossain helvetin kaukana täältä.

Nyt vain ei pysty enää kirjoittamaan. Ei vain voi! Tekstissä on vaikea huutaa täysillä.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Vanhus murhaa, mutta kenen on syy?

Ylitorniosta lennähteli kansakunnan reposteltavaksi uutinen, jonka mukaan 87-vuotias mies olisi ilmeisen harkitusti murhannut vaimonsa, kaksi kehitysvammaista lastaan ja lopulta tappanut itsensä. Täysin kylmäverinen eliminointi tulee varmasti herättämään viljalti keskustelua.

Koska aiheesta voinee jauhaa rutkalti, täytynee minun osioida tekstini erinäisiin osa-alueisiin tekstin jäsentämisen helpottamiseksi ja lukuelämyksen maksimoimiseksi. Pidemittä puheitta aloitettakoon:

Motiivi median silmin

Aidon kotimaisen lällypyllylogiikan mukaan murhaaja ei ole 87-vuotias mies, vaan jokin ulkopuolinen ilmiö, harrastus tai muu asia. Esimerkiksi nuorten tekemissä surmissa ja muissa väkivaltarikoksissa nuori saa kaksi varttia ehdollista vankeutta ja 15 vuoden elinkautisen kuritushuonerangaistuksen saa internet, TV, elokuvat, tietokonepelit, musiikki, virvoitusjuomat, sähly, pajatso, keskiolut ja kaikki keskiverron nuoren elämään enemmän tai vähemmän vaikuttavat asiat.

Tämän hämmästyttävän selkeän "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" -hevonkakkadeduktion johdattamana voidaan lähteä purkamaan Ylitorniota ravistellutta kolmoismurhaa. Koska tekijä on itse syytön, on murhaan löydettävissä syyt tekijän kiehtovan vauhdikkaasta eläkkeen ryydittämästä elämästä. Siispä totuutta etsimään!

Tekijä on todennäköisesti ollut polkupyörän aktiivinen käyttäjä, kuten valtaosa hänen ikäisistään vanhuksista ovat. On myös mahdollista, että murhaaja on ollut poikkeuksellisen teknologisoitunut seniori, jolloin hänellä on ollut pääsy internetin kiehtovaan maailmaan, jossa hän on ehkä julkaissut näin teon jälkeen epäilyttäviltä vaikuttavia katiskan rakennusohjeita. Lisäksi bingon paheellinen maailma on saattanut olla tekijälle murheellisen tuttu. Musiikkina on mennyt vanha iskelmä ja Solistiyhtye Suomi.

Mitä tästä voidaan päätellä? No vaikka mitä! Ensinnäkin: polkupyörä. Tämä syntinen kulkuväline on selvästi vaikuttanut haitallisesti tekijän psyykkeeseen rajoittaen rationaalisen ja leppoisan ajattelun prosessointia. Pätevän loogisen syyn puuttuessa voimme nostaa polkupyörän ominaisuuksista esiin ihmisen liikkumiselle epäluonnollisen sirkulaarisen jalkojen heiluttelun polkupyörän välittämänä tuottamaan etenemiseen. Polkupyörät on siis asetettava ajokieltoon ja uusien pyörien myynti on tyrehdytettävä lakiteitse. Tällä tavoin polkupyöräsurmat ennaltaehkäistään ja veronmaksajien ennenaikaisen menehtymisen riski pienenee.

Toisekseen: Katiskojen rakentelu. Tähän uhkaan on reagoitava nopeasti kesälomakalastelun kiihtyessä alati. Pyydyslupien hankintalukemat kasvavat silmissä ja uusia pyydyksiä sidotaan lisää päivittäin! Siispä lupien hankkijat on asetettava tarkkaan valvontaan ja asettaa etenkin katiskoilla pyytäjät erityisen tarkkailun alle. Jos katiskalla kalastajalla on myös käytössään nettiyhteys, on hänet pidätettävä kuulusteluita varten. Näillä eväillä vältymme kavalilta mökkimurhilta.

Kolmanneksi: Bingo. Uhkapelit ovat astinlauta paheelliselle ja sosiaalisten ongelmien runtelemalle elämäntilanteelle. Ongelma voidaan ratkaista nostamalla bingohallien alaikäraja 120:een vuoteen. Tällä voi olla jotain minimalistisia haittavaikutuksia bingohallien toiminnan kannattavuuteen, mutta se on pieni hinta murhilta säästymisestä.

Neljänneksi: Vanha iskelmä ja Solistiyhtye Suomi. Näistä sanoituksista huokuu murhaan kiihottava sointi. Agressiiviset haitarikompit ja Elämää juoksuhaudoissa saavat kenet tahansa tarttumaan aseeseen, jos nyt ei omaisiaan uhatakseen, niin ainakin haitaristia palkeisiin ampuakseen.

Mutta härregy! Tästähän nousee kohu! Suomen maa ei ole enää entisensä! Kauhistuttavaan kylmäveristen murhaajien riskiryhmään lukeutuu yli puolet koko maan asukkaista, ellei mainittuja turvatoimia panna käytäntöön välittömästi.

Kohta Suomen kansa vaatii päitä pölkylle! Helkama ja Martta-Bingo oikeuteen! Kanaverkko kiellettävä! Ikääntyminen laittomaksi! Kohua odotellessa...

Mitä murhaaja oikeastaan tekikään?

Sitten vakavammin: 87-vuotias tekijä tappoi vaikeasti sairaan vaimonsa ja kaksi kehitysvammaista tytärtään. Nämä seikat tiedetään ja jostain käsittämättömästä syystä maamme möhömahat vielä ihmettelevät mikä on teon motiivi! "Hän surmasi puolustuskyvyttömän vaimonsa ja lapsensa! Hirviömäistä!", itketään. Ääliömäistä puhetta! Tekijä on itse asiassa ollut humaani ja huolehtivainen vanha mies. Juho selittää nyt teille motiivin:

1. Tekijän vaimo on ollut samoilla ikälukemilla kuin miehensä ja hän on ollut vuodepotilaana vaikean sairauden vuoksi. Tästä voidaan päätellä, että meneillään on ollut Suomen modernin kristillisen lässykulttuurin ah niin ihana helmi: Avuttoman ihmisen kiduttaminen ja keinotekoinen kuoleman pitkittäminen. Mies murhasi vaimonsa, koska halusi päättää rakkaansa kärsimyksen. Suomessahan tällaisen "vailla täysiä ruumiin ja sielun voimia" olevan ihmisen kiduttamisen lopettaminen on laitonta, joten tavalla tai toisella se oli tehtävä. Motiivi vaimon murhaan: Rakkaus.

2. Tekijän lapset olivat vaikeasti kehitysvammaisia ollen täten edelleen täysin riippuvaisia vanhemmistaan. Äidin poistuttua pelistä sairauden ja myöhemmin humaanisti edesautetun elottomuuden vuoksi, on koko taakka jäänyt miehen harteille. Koska mies itse on vanha ja iän mukanaan tuomat vaivat ja sairaudet ovat myös papan vitsauksena, on hän ollut realisti ja olettanut menehtyvänsä muutaman vuoden sisällä. Näin miehelle on tullut realiteettien tajuamisen hetki: hän on käsittänyt lastensa jäävän täysin heitteille ja sosiaaliviraston lumppupalloiksi ajan hänestä jättäessä. Esiin nousseen kiperän tilanteen mies päätti viisaasti ratkaista lopettamalla lastensa nykyiset kärsimykset ja myöhemmät suuremmat kärsimykset päähän tähdätyillä laukauksilla. Motiivi lasten murhiin: Huolenpito.

3. Tekijä tiesi kuolevansa pian ja tiesi joutuvansa pitkällisen, ehkä koko loppuelämänsä kestävän oikeusprosessin rattaisiin, minkä johdosta hän päätti lopettaa prosessin ennen kuin se ennätti edes alkaa. Motiivi itsemurhaan: Yhteiskunnan vaatima rangaistus huolenpidosta ja rakastamisesta.

Tekijä oli siis viisas ja huolehtivainen mies. Ymmärsi ihmisyyden päälle. Hieno mies.

Lisäys: Huomasin juuri, että perinteistä kriisiapua on taas tarjolla. Tällä kertaa kaikille terveyskeskuksessa olleille. Minä vaadin, että jatkossa jokaiselle terveyskeskusvieraalle järjestetään kriisiapua ilman erillistä pyyntöä, sillä terveyskeskuksissa kappelin ovi käy verraten tiuhaan viikottain, kun mummoa ja pappaa lakoaa. Ihminen on ollut samassa rakennuksessa kuolevan henkilön kanssa. Se on muuten psyykkisen kriisin paikka!

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Bussiturma-rock

Espanjassa suomalaisia humpan ja viinanjuonnin eksoottiseen tunnelmaan kuljettan ut turistibussi joutui vakavaan onnettomuuteen ja uusi kansallinen kriisi oli käsillä... Mutta mitä ihmettä! Kitinäblogin kirjoittajana joudun kritisoimaan ulkoministeriön ja avustusjärjestöjen toimintaa harrastustani rampauttavista toimista: Kriisiapua vain uhreille ja uhrien omaisille?

Mistä minä nyt revin huumoria, kun kriisipuhelinta ei perustettu Jokela-tyyliin kaikille ihmisille, joihin pätee yksi tai useampi seuraavista kriteereistä:

a) On joskus ollut Espanjassa turistibussissa.
b) On käynyt Espanjassa tai ulkomailla yleensäkin.
c) On joskus ollut bussin kyydissä.
d) On nähnyt bussin joko livenä tai videolla (myös valokuva tai piirros käy).
e) On ollut suomalainen turisti.
f) Tietää ihmisiä, joihin pätee yksi tai useampi kohdista a-e.
g) Tuntee henkilön, johon pätee kohta f.

Olen todella karvaan pettynyt. Onko tämä merkki siitä, että tällä pullamössö-läskimahakansalla on vielä kykyä käsitellä onnettomuuksia ja tragedioita rationaalisesti? Toivo elää.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Suomalaisesta kulttuurista

Suomalainen kulttuuri, tuo elämän jalokivistä suurin - Ainakin jos kysytään tietyltä iloiselta osalta Suomen kansaa. Ennen vanhaan vanhuksia, hippejä ja maahanmuuttajia potkittiin ihan vain silkasta potkimisen ilosta. Nyt mukaan on noussut Suomen kulttuuri ja sen uhattu asema. Yhtäkkiä Suomen ÄO:n tasapainottava negatiivinen voima on kiinnostunut kulttuurista. Mutta pirupliut! Sehän on hienoa! Suomalainen kulttuuri onkin pitkään ollut modernissa elämänmenossa taka-alalla ja joutunut länsimaisten vaikutteiden raiskaamaksi!

Mutta kun syytä tähän yhtäkkiseen heräämiseen lähdetään selvittämään, tulee pakollakin vaivuttua epätoivoon. Ei siksi, että syyn selvittäminen olisi niin vaikeaa, vaan siksi, että vastaus on luonnollisen tapaan silkka kakkaa. "Somalit ja karvakäet vie meijjän kulttuurin!". Jouduin prosessoimaan päässäni pitkään mahdollisia seikkoja, mikä tekevät juuri tästä mainitusta kansanosasta ainoan uhkan maamme kulttuurille. Onko tätä kukaan edes ajatellut loppuun! Jos otan huomioon sen kansanosan, joka tämän ongelman esittämisen on generoinut, on vastaus oletusarvoisesti "Ei varmasti". Katsotaanpas...

Kun lähdin laskeskelemaan niitä seikkoja, mitä reilun vuosikymmenen ajan maassamme asustaneet ongelmalliseksi nostetut kansanosien edustajat ovat korvanneet suomalaisesta kulttuurista, niin jostain syystä mieleeni ei tule yhtään seikkaa. Ehdokkaita ongelmiksi kuitenkin löytyi:

Pizzeriat? - Suomalaisten itse tuoma vaikutus lännestä. Jäänyt onneksi harmittomaksi. Kalakukko elää yhä. Päätelmä: Ei uhka kulttuurille.

Kulttuuriristiriidat aiheuttava lähiöissä ongelmia? - Tässä seikassa on Suomen kansa kunnostautunut aivan ilman ulkomaalaista panostusta jo vuosikymmeniä. Toisaalta monia voi harmittaa, että yhtäkkiä "mutakuonot" tulevat kilpailemaan köyhyys- ja pahoinvointiteollisuudessa. Päätelmä: Tukee suomalaista kulttuuria.

Maahanmuuttajien kulttuuri suosii väkivaltaa? - Tässä jouduin pysähtymään pidemmäksi aikaa pohtimaan. Aluksi mietin, että Suomi oli kuitenkin ennen vuotta 1980 täysin väkivallaton maa. Ketään ei lyöty tai pahoinpidelty. Sitten heräsi epäilys, että muistin ihan helkkarin paljon väärin. Onneksi kävin kirjastossa tutkimassa asiaa ja tajusin, että Suomihan on ollut jo vuosikymmeniä väkivaltarikosten luvattu maa! Toisaalta ehkä kyse ei ole väkivallasta. Täällä ihmiset vain epähuomiossa törmäävät nopeasti liikkuviin nyrkkeihin, teräaseisiin ja erinäisiin ammuksiin keskimääräistä useammin. Nyt kun maahan tuli ulkomaalaisia, jouduttiin jo uutisoimaankin "Juuri saapuneet somalit ovat äärimmäisen epäonnisia". Suomen epäonni tarttuu! Päätelmä: Tukee osittain suomalaista kulttuuria.

Näitä keskisiä kysymyksiä ja useita muita pienempiä väläyksiä pohdittuani päätin hylätä omien uhkakuvaskenaarioideni rakentelun ja turvata uhkakuvittelijoiden omiin teeseihin: "Joulua vietetään vaikka mikä olisi ja Suvivirsi pysyy! Isämmaan ja suomalaisen kulttuurin puolesta!", kaikuu huudot. Mitä perkelettä siellä takarivissä taas touhutaan! Kuulkaas te lyttyotsaiset hinurit, kristinusko on islamin kanssa samasta puusta veistetty lähi-idän uskonto. Suomalainen uskontokulttuuri tuhottiin menestyksekkäästi viimeiseen pisaraan asti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa viimeisten uhrilehtojen mukana.

Ja nyt alkaa se kitinä, että "no mitä muka se suomalainen kulttuuri sitten on?". Antakaapas, kun minä kerron: Suomalainen kulttuuri on sitä, että mennään syksyiseen metsään kävelemään ja syödään eväinä ruisleipää. Suomalainen kulttuuri on sitä, että uidaan kesäyön valossa kädenlämpöisessä vedessä. Suomalainen kulttuuri on sitä, että käydään onkimassa ahvenia ja tehdään niistä kalakukko. Suomalainen kulttuuri on sitä, että käydään saunassa ja uidaan avannossa, jonka päälle juodaan olutta. Suomalainen kulttuuri on sitä, että juhannuksena hipsitään yöjalkaan tekemään seksiä. Suomalainen kulttuuri on sitä, että mennään talvella hiihtämään. Suomalaista kulttuuria on se, että pidetään hauskaa. Näyttäkää minulle se taho, mikä tämän kaiken meiltä ottaa pois!

Mitä taas ei ole suomalainen kulttuuri? No, katsotaanpas: Suomalaista kulttuuria ei ole Suvivirsi ja kristilliset pyhät. Suomalaista kulttuuria ei ole makkaransyönti ja autourheilu. Suomalaista kulttuuria ei ole poliittinen korrektius ja siveys. Suomalaista kulttuuria ei ole MTV ja keltainen media. Suomalaista kulttuuria ei ole Mannerheim, sota ja leijona. Suomalaista kulttuuria ei ole tyhjästä iniseminen ja idiotismi. Suomalaista kulttuuria ei ole riehuminen ja jääkiekko. Näyttäkää minulle se taho, joka tämän kaiken meiltä ottaa pois, niin minä olen sen tahon kanssa ihan helvetin hyvä ystävä!

Tässä kun tarkastelee jälkimmäistä listaa, niin sehän on pelkästään Euroopasta ja muualta lännestä tulleita vaikutteita! Ehkä meidän on nyt tuhottava muu Eurooppa tai edes suljettava rajat muilta eurooppalaisilta. Toinen vaihtoehto on, että ajattelemme järkevästi. Se voi tuntua aluksi aika kaukaa haetulta idealta, mutta siihen tottuu aika äkkiä. Suosittelen kokeilemaan.

Kuten olette jo huomanneet, koko kulttuurillinen uhka on hatullinen paskaa. Tyhjänpäiväiset inisijät: Syökää siis hattunne ja sen sisältö, olkaa hyvät.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Asioiden alkuperiä II: Kersantti Dowell

"Jumankavita!", kersantti Dowell karjahti mielessään herätessään tuntemattomassa ympäristössä. "Ensin ammutaan vinosilmiä tiesulutteella ja nyt ollaan jossain loukossa! Mitä kommarien juonia tämä on?!"

Kylläpä Vietcong olikin yllättänyt Dowellin johtaman partion. Täysin housut kintussa - Konkreettisesti housut kintuissa, sillä meneillään oli ollut juuri marssitauko ja sotamies Loyd oli tarpeillaan tien varressa. Ensimmäinen luoti roiskutti osan Loydista korpraali Willowsin ylle. Tapahtumaa seurasi raivoisa tulitus, mihin partio vastasi parhaansa mukaan.

Dowell muisti osuneensa yhteen viholliseen, mutta hänen muistikuvansa katkeavat vihellykseen ja nyt hän oli tässä oudossa ympäristössä. Hän oli luultavasti menettänyt tajuntansa ja oli nyt vihollisen kynsissä. Dowell kirosi. Piti vielä vangiksi joutua! Hän oli kuullut monia tarinoita siitä, mitä Vietcong tekee sotavangeilleen - Kidutusta, leikkelyä, ihmiskokeita! Kuolemakin olisi varteenotettava vaihtoehto. Dowell oli kuitenkin päättänyt selvitä kaikesta, mitä ikinä Jumala hänelle koettelemuksekseen tarjoaa.

Dowell oli hieman sekavassa tilassa. Ajatukset eivät tahtoneet pysyä kasassa. Päässä vilisi, silmissä sumensi ja kaikki oli niin unenomaista. Ensin mielessä oli taistelu, sitten tajunta palasi nykyisyyteen ja outoon ympäristöön ja siitä takaisin taisteluun.

Korvissa humisi ja jostain kaukaisuudesta kuului vaimeaa puhetta. Ympäristö oli pimeä ja lämmin tai paremminkin hieman kuuma. Hengittäminen tuntui vaikealta. Välillä hänestä tuntui ettei hän edes hengittänyt lain, mutta hän ei tuntenut tarvetta paniikkiin. Hänen olonsa oli kevyt ja hänestä tuntui kuin hän kelluisi miellyttävästi huumattuna ja voimattomana. Hänen silmissään näkyi epämääräisiä hahmoja ja himmeää punaista valoa. Katsetta oli vaikea tarkentaa.

Dowell tunsi kuinka ympäristö alkoi liikkua. Hänen selkänsä osui seinään. Dowell alkoi haparoida tilaa käsillään. "Mitä pirua!", Dowell tuhahti, kun hänen kätensä tunnustelivat selkeästi toista ihmistä. Toinen vanki! "Willows? Mosley?", Dowell yritti huhuilla, mutta hän ei saanut ääntä suustaan.

Dowellin käsi takertui letkuihin hänen haparoidessaan eteensä puolisokeana. Tilanne alkoi saamaan Dowellin menettämään malttinsa. Minkä helvetin kommarien lääketieteellisen testin uhriksi hän nyt on joutunut! "Jo on saatana!", hän yritti karjua.

Katse alkoi tarkentua. Eikä aikaakaan kun hän jo kykeni näkemään edessään levollisesti leijuvan vankitoverin. "Harris?". Katse tarkentui ja Dowell havaitsi olevansa tässä ahtaassa vankitilassa mustaihoisen vankitoverin kanssa. "Tämäkin vielä! Vankina kaljupäisen neekerin kanssa! Perkele!", Dowell vaahtosi mielessään ja alkoi olemaan kiihtyneessä tilassa.

Vankitoveri tuijotti Dowellia levollisen hiljaisesti, mikä ärsytti Dowellia suunnattomasti. "Mitä helvettiä tuokin tuossa mulkoilee!", hän kirosi. Etelän poikana Dowellilla ei ollut aikomustakaan sietää moista mulkoilua. Jos hän ei olisi tässä ahdingossa, hän tekisi tuolle elukalle, kuten kotopuolessa tehtiin. Ajatus Dodge Coronetin perässä narun päässä sätkivästä vankitoverista sai Dowellin hieman piristymään. "Siitäs saisi nekru mitä ansaitsisi!". Vankitoveri käännähti hiljaa sivulle ja osui polvellaan Dowellia imakasti nivusiin.

"Ai saatana!", Dowell kirosi. "Kaikkea sitä joutuu kestämään! Ensin vinosilmät ottavat vangiksi ja sitten samassa saatanan kopissa on neekeri, joka potkii munille!". Hän toivoi, että vankitoverin esi-isät olisivat jääneet Afrikkaan ja riutuneet nälkään.

Vankitoveri tuijotti edelleen Dowellia tyynen rauhallisesti, mikä oli viimeinen tikki. "Älä tuijota, saatanan mulkero!", Dowell yritti karjua niin, että otsassa sykki. Vanki tuijotti edelleen ja Dowell oli näkevinään hänen kasvoissaan hymyn häivän. Se riitti Dowelille.

"PERKELE!", hän karjaisi ja samalla potkaisi toveriaan vatsaan tummanpuhuvalla jalallaan. Synnytys käynnistyi.